Vuokrahevoseni jalka on venähtänyt, eli en pääse hevostelemaan enää montaa kertaa ennen matkaani. Kaikenlaista sitä aina sattuu ja tapahtuu, mutta olen sitä mieltä, ettei asioita kannata murehtia enää jälkeenpäin, kun ei niille mitään mahda. Täytyy vain elää tapahtuneen kanssa ja elää aina täysillä, sillä niin kliseisesti sanottuna elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi murehtimiseen!
Ensimmäisestä kuvasta kerrottakoon sen verran, että minua suututtavat niin suunnattomasti ihmisten teot ja kunnioituksen puute luontoa kohtaan! Näin matkan varrella puron, jonka pinta kiilteli sinisenä öljystä, ja joka virtasi suoraan jokeen. Lähellä loujui myös roinaa ja roskia, mutta en saanut niistä hyvää kuvaa, joten kuvittele vain mielessäsi ruskea puro, jossa kaiken sen öljyn lisäksi makaa muovipulloja, kaljapakkauksia ja vaikka mitä paperia ja muovia. Käy sääliksi tätä tuhoamisen määrää.
1
2
3
4
5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti