tiistai 28. tammikuuta 2014
Photoshop!
Jes jes jes jes jes, nyt on toimiva Photoshop Lightroom - se tarkoittaa sitä, että ihan kohta alkaa kuvia tipahdella tänne blogiin taas!
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
lauantai 25. tammikuuta 2014
Luonnoton kuolema?
Tällä kertaa kuvia joulukuun alusta lyhyeltä reissultani Helsinkiin (minä itse viimeisessä kuvassa!), ja puhetta kuolemasta ja vanhuudesta, sillä se on ollut paljon mielessäni isovanhempiani ajatellessani. Mielipiteeni saattaa olla valtavirrasta poikkeava ja toisille vastenmielinen, mutta minä olen tätä mieltä, enkä pakota ketään muuta ajattelemaan samoin (:
Tuntuu siltä kuin tässä modernissa kulttuurissa olisi unohdettu kuoleman luonnollisuus. Kaikkien pillereiden ja koneiden keskellä kuolema on se epäluonnollinen asia, joka sattuu silloin kun ei olla osattu hoitaa tarpeeksi kauan, paljon tai hyvin. Itse en haluaisi ikinä joutua elämään koneen ylläpitämänä, saati näkemään kenenkään läheiseni ajautuvan sellaiseen tilaan, koska ei se mielestäni ole elämää - tai ainakaan elämisen arvoista sellaista. Tiedän, että monet eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta en häpeä mielipidettäni: silloin, kun ihmisen aika on tullut, pitäisi osata päästää irti. Kun toinen ei enää tunnista läheisiään tai pysty puhumaan tai ajattelemaan ymmärrettävästi, ei ruumiin terveydellä ole paljon merkitystä. Joku sukulaiseni sanoi alzheimeria sairastavasta isoisästäni, että se sielu (itse sanoisin mieli) on jo mennyt edeltä, mutta ruumis jäi sinnittelemään. Siinä tilassa olevalta ihmiseltä ei voi saada luotettavia vastauksia arkisiinkaan kysymyksiin, niin kuka ja miten sitten selvittää tai päättää, haluaako se henkilö vielä elää siihen tilaan jo ajauduttuaan. En siis tarkoita eutanasiaa (sitä kannattaisin enemmänkin tapauksesta riippuen), vaan sitä, että jos vanha ihminen, jonka mieli ei enää toimi, saa vaikkapa sydänkohtauksen, niin miettisin kaksi kertaa ennen elvyttämistä.
(Vielä väärinkäsitysten välttämiseksi: kaikki nämä ajatukset koskevat tietysti vain sellaisia ihmisiä, jotka vanhuuden tai vaikkapa jonkun sairauden takia ovat henkisesti "poissa" tai huonossa tilassa. En siis ole tappamassa kaikkia vanhuksia.)
Se hankala kysymys varmaan on, että kuka päättää, milloin jonkun toisen elämä ei enää ole elämisen arvoista. Jo täysin terveillä ihmisillä on hyvin erilaisia näkemyksiä "elämisen arvoisesta" elämästä, joten kuka päättää sellaisten puolesta, jotka eivät enää ymmärrä tai pysty mielipiteitään ilmaisemaan.
Yritän aina miettiä elämääni ja valintojani kultaisen säännön mukaan ("Tee toisille, niin kuin haluaisit toisten tekevän sinulle; älä tee muille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän."), ja niin teen kuolemaa ja eutanasiaakin ajatellen. Suoraan sanottuna mieluummin lähtisin nopeasti ilman vuosien kärsimystä vanhuusiällä. Tietysti oikein mielelläni eläisin vanhaksi, mutta haluaisin olla hyvissä mielen ja ruumiin voimissani silloinkin. Suosittelen kultaista sääntöä muuten muillekin, sillä valinnoista tulee yhtäkkiä paljon helpompia ja ehkä loogisempia, vaikka joskus on hankalaa, kun tilanteita voi miettiä niin monesta eri näkökulmasta (:
Luin jostain, että jokin alkuperäiskansa jossain (tämäpä kuulostaa luotettavalta :D) lähetti vanhuksensa jokea pitkin kanootilla kuolemaan siinä vaiheessa, kun he eivät joko mielen tai ruumiin vanhuuden takia pystyneet osallistumaan normaaliin elämään. Heidän uskomuksensa mukaan he pelastavat näin ihmisen vanhuusajan kärsimykseltä ja häpeältä siitä, ettei pysty enää toimimaan normaalisti. Kuolema ei ollut pelätty tai luonnoton asia, vaan jotain väistämätöntä, ja seremonia muistaakseni oli positiivinen nykyajan synkkien hautajaisten sijaan. Juhlittiin sitä, että nyt sielu on vapaa ja ruumis ei enää kärsi. Miettiköön kukin mitä haluaa, mutta minä valitsisin mieluummin tämän kohtalon, kuin sairaalassa tai vanhainkodissa tai vaikka sitten kotona kärsimyksen pitkittämisen.
Pistän heti huomenna lisää kuvia ilman kirjoitteluja, niin saan näitä vähän nopeammin nykyhetkeen.
Tuntuu siltä kuin tässä modernissa kulttuurissa olisi unohdettu kuoleman luonnollisuus. Kaikkien pillereiden ja koneiden keskellä kuolema on se epäluonnollinen asia, joka sattuu silloin kun ei olla osattu hoitaa tarpeeksi kauan, paljon tai hyvin. Itse en haluaisi ikinä joutua elämään koneen ylläpitämänä, saati näkemään kenenkään läheiseni ajautuvan sellaiseen tilaan, koska ei se mielestäni ole elämää - tai ainakaan elämisen arvoista sellaista. Tiedän, että monet eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta en häpeä mielipidettäni: silloin, kun ihmisen aika on tullut, pitäisi osata päästää irti. Kun toinen ei enää tunnista läheisiään tai pysty puhumaan tai ajattelemaan ymmärrettävästi, ei ruumiin terveydellä ole paljon merkitystä. Joku sukulaiseni sanoi alzheimeria sairastavasta isoisästäni, että se sielu (itse sanoisin mieli) on jo mennyt edeltä, mutta ruumis jäi sinnittelemään. Siinä tilassa olevalta ihmiseltä ei voi saada luotettavia vastauksia arkisiinkaan kysymyksiin, niin kuka ja miten sitten selvittää tai päättää, haluaako se henkilö vielä elää siihen tilaan jo ajauduttuaan. En siis tarkoita eutanasiaa (sitä kannattaisin enemmänkin tapauksesta riippuen), vaan sitä, että jos vanha ihminen, jonka mieli ei enää toimi, saa vaikkapa sydänkohtauksen, niin miettisin kaksi kertaa ennen elvyttämistä.
(Vielä väärinkäsitysten välttämiseksi: kaikki nämä ajatukset koskevat tietysti vain sellaisia ihmisiä, jotka vanhuuden tai vaikkapa jonkun sairauden takia ovat henkisesti "poissa" tai huonossa tilassa. En siis ole tappamassa kaikkia vanhuksia.)
Se hankala kysymys varmaan on, että kuka päättää, milloin jonkun toisen elämä ei enää ole elämisen arvoista. Jo täysin terveillä ihmisillä on hyvin erilaisia näkemyksiä "elämisen arvoisesta" elämästä, joten kuka päättää sellaisten puolesta, jotka eivät enää ymmärrä tai pysty mielipiteitään ilmaisemaan.
Yritän aina miettiä elämääni ja valintojani kultaisen säännön mukaan ("Tee toisille, niin kuin haluaisit toisten tekevän sinulle; älä tee muille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän."), ja niin teen kuolemaa ja eutanasiaakin ajatellen. Suoraan sanottuna mieluummin lähtisin nopeasti ilman vuosien kärsimystä vanhuusiällä. Tietysti oikein mielelläni eläisin vanhaksi, mutta haluaisin olla hyvissä mielen ja ruumiin voimissani silloinkin. Suosittelen kultaista sääntöä muuten muillekin, sillä valinnoista tulee yhtäkkiä paljon helpompia ja ehkä loogisempia, vaikka joskus on hankalaa, kun tilanteita voi miettiä niin monesta eri näkökulmasta (:
Luin jostain, että jokin alkuperäiskansa jossain (tämäpä kuulostaa luotettavalta :D) lähetti vanhuksensa jokea pitkin kanootilla kuolemaan siinä vaiheessa, kun he eivät joko mielen tai ruumiin vanhuuden takia pystyneet osallistumaan normaaliin elämään. Heidän uskomuksensa mukaan he pelastavat näin ihmisen vanhuusajan kärsimykseltä ja häpeältä siitä, ettei pysty enää toimimaan normaalisti. Kuolema ei ollut pelätty tai luonnoton asia, vaan jotain väistämätöntä, ja seremonia muistaakseni oli positiivinen nykyajan synkkien hautajaisten sijaan. Juhlittiin sitä, että nyt sielu on vapaa ja ruumis ei enää kärsi. Miettiköön kukin mitä haluaa, mutta minä valitsisin mieluummin tämän kohtalon, kuin sairaalassa tai vanhainkodissa tai vaikka sitten kotona kärsimyksen pitkittämisen.
Pistän heti huomenna lisää kuvia ilman kirjoitteluja, niin saan näitä vähän nopeammin nykyhetkeen.
1
2
3
4
5
6
7
8
maanantai 6. tammikuuta 2014
Kotona taas
Palasimme lauantaina kotiin Rovaniemelle (ihana tunne!), mutta meillä on nyt vieraita, niin en ala kirjoitella tämän enempää. Saanpahan kuitenkin taas muutaman kuvan päivitettyä (:
Ja kohta ostan sen Photoshop Lightroomin ihan omaksi, niin saa näitä kuvia taas kotonakin muokkailtua..
Ja kohta ostan sen Photoshop Lightroomin ihan omaksi, niin saa näitä kuvia taas kotonakin muokkailtua..
1
2
3
4
5
6
7
8
9
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)