Toimintahäiriö

Kuvankäsittelyohjelmani ei toimi, se jättää kaikki kuvat jotenkin epätarkentuneiksi ja sumeiksi, eli en ole ihan varma milloin saan vaelluksen (joka muuten meni todella mahtavasti!) kuvat muokattua :(

Vaellusta odotellen (:

Reissu Pyhä-Luoston kansallispuistoon viivästyi huomiselle, ja kolmas osapuoli perui osallistumisensa, niin mennään O:n kanssa ihan kahdestaan.

Tässä välissä ehdin paistaa lettuja ja leipoa pullaa, ja yksi kuva viime postauksesta jostain syystä jäi laittamatta, niin tulkoon sekin tässä samalla.

En malta odottaa pientä vaellustamme, olen aina halunnut päästä Lapin luontoon teltan ja kameran ja tietysti hyvän seuran kanssa. Lappi on aina rauhallisen ja karun kauniin luontonsa ansiosta ollut lempipaikkani Suomessa - täällä asuisin aina, jos jäisin Suomeen. Tai mistä sitä ikinä tietää, mutta tällä hetkellä suunnitelmat pitävät sisällään Chileen paluun ja miksei jossain muuallakin jonkun aikaa asumisen. Eihän olisi yhtään mielenkiintoista tehdä valintoja tai yhtään mitään yleensäkään, jos kaiken tietäisi ennalta. Paljon antoisampaa nauttia siitä, mitä eteen sattuu kuin surra toteutumattomia suunnitelmia (;

1

 2

 3

Ohrapellolla

Viikonlopun sieniretkestä en saanut montaa onnistunutta kuvaa, koska alkoi sataa, enkä vieläkään ole saanut kameralleni sadevaatteita. Sieniä löytyi kyllä, mutta ei niitä, joita lähdettiin etsimään. Mukava kävelylenkki se silti oli (:

Huomenna lähden O:n ja erään ystävän kanssa Pyhätunturille vaeltamaan kahdeksi päiväksi, ja sieltä toivon mukaan saan paljon kuvia!

Hyvää syksynalkua kaikille!

1

 2

 3

 4

Kyseenalaista!

Sain hieman esimakua omavaraisesta elämästä, kun kävimme onkimassa tässä eräänä päivänä ja kokkasimme lounaan itse pyydystetyistä ja peratuista kaloista. 

Onkiminen ihan vain onkimisen vuoksi onkin viime aikoina alkanut tuntua minusta suorastaan julmalta. Mikä oikeus kenelläkään on huvitella, tai vielä vähemmän rentoutua, aiheuttaen kärsimystä tai kuolemaa vaikka sitten vain kaloille (madoista puhumattakaan, mutta myönnän kalojen saavan suurimman osan sympatiastani). Myönnän myös itse pienempänä onkineeni ihan vain huvin vuoksi, mutta silloin kysymys oli muiden esimerkistä, minulle normaalista, hyväksytystä asiasta. Oli vain luonnollista, että kalastetaan koska se on hauskaa. Ja sen lisäksi halusin todistaa muille, että olen ihan yhtä peloton kuin pojatkin, ja laitan itse madon koukkuun, eikä ole yhtään ällöä koskea kalaan, mutta se taitaa mennä ohi aiheesta (:

Mieleeni tulee montakin asiaa, joita ihmiset tekevät vain kulttuurin, tavan tai kyseenalaistamattomuuden (usein jokaisen niistä) vuoksi. Hevosihmisenä yksi ensimmäisistä ajattelemistani aiheista on raipan väärinkäyttö: lapsena ratsastustunneilla opettaja käski lyödä hevosta raipalla, jos se ei kulkenut tarpeeksi nopeasti. Nykyään en ikipäivänä löisi hevosta tai mitään eläintä vain koska se ei tee niin kuin haluan, mutta tuolloin se oli itsestäänselvyys. Kun opettaja niin kerta sanoo ja kaikki muutkin tekevät sitä. 

Yleinen hyväksyntä alentaa asioiden muuttumisen ja kyseenalaistamisen kynnystä mitä tahansa aihetta käsiteltäesä, ainakin itse uskon niin. Hevosmaailman ulkopuolelta esimerkiksi väkivalta voi tarttua ympäristössä vaikka lapsiin, jotka ovat aina nähneet vanhempiensa tappelevan - heille se on luonnollinen asia, vaikka väkivalta ei saisi olla itsestäänselvyys kenellekään. Varmasti jokainen keksii vaikka mitä muita tapauksia vääryyksistä, joita on tehty, koska niin vain on ollut tapana. Orjakauppa, gladiaattoriottelut, naisen alistaminen... lista on loputon.

Kyseenalaistaminen tekee hyvää, vaikka kyse olisi vain pienistä arkisista asioista - ei aina tarvitse ajatella nälänhätiä ja sotia. Eikä sitä saisi pelätä, sillä jos jokin asia on oikein ja hyvää, sen kyseenalaistaessa sitä huomaa, kuinka hyvää ja oikein se onkaan. Se vaatii myös rohkeutta, sillä löytäessään jotain, mitä ei ollut aiemmin halunnut myöntää tai nähdä, vaatii rohkeutta tehdä muutos. Taisi olla Platon tai Aristoteles, joka elämänkatsomustiedon tunneilla opitun mukaan sanoi joskus, että tietääkseen jotain oikeasti, täytyy aloittaa kyseenalaistamalla kaikki, myös ne asiat, joita sitä luulee jo tietävänsä. 

Mitä kävisi, jos joka ilta kyseenalaistaisit yhden itsestäänselvän tavan, ihmissuhteen tai mielipiteen elämästäsi? Jos pelkää sitä, mitä saattaa löytää, ei varmasti kannata edes aloittaa ennen kuin on valmis avaamaan silmänsä.

P.S. Kävimme myös mustikassa toissapäivänä, siitä kuvat alempana. Ja huomenna lähdemme sienestämään tätini kanssa, olo on kuin metsäläisellä konsanaan!

1

 2

 3

 4

 5

 6

 7

 8

Lähiympäristön tutkiskelua

Jee, nyt meillä on asunnossa vihdoin kaikki huonekalut ja ne on myös koottu! Käytiin siis IKEAssa eilen sukulaiseni autoa lainaten, ja nyt on sohva ja tv-taso paikoillaan. Telkkaria tosin ei varmaan vielä muutamaan kuukauteen vielä hankita, mutta saatiin säilytystilaa, ja nyt huone ei näytä niin tyhjältä.

Ilman sen syvempiä pohdiskeluja tähän aikaan yöstä, tässä vielä lähiympäristön tutkiskelusta perjantailta muutama otos.

1

Kommentti: meillä leivotaan epärasistisesti kaiken värisiä keksejä!

 2

 3

 4

 5

 6

 7

 8

 9

 10

 11

 12

 13

Luonto kodissani

Pari päivää sitten törmättiin tosiaan porotokkaan kauppamatkalla, joten kipaisin hakemaan kameran kotoa. (Tuntuupa kivalta voida sanoa tätä kodiksi, eilen tuli viikko täyteen muutosta!)

Tuntuu jotenkin epätodennäköiseltä, että luontoa voi olla näin lähellä ja limittäin kaupungissakin. Vaikka oikeastaan jokaisen pitäisi pysähtyä ja kysyä itseltään: missä menee luonnon ja "ihmisen" raja? Emmekö me muka ole osa luontoa? Itse väitän, että ihminen itsessään on jo luontoa, eläimiähän tässä vain ollaan. Entä miksi jokin ihmisen tekemä ei sitten sitä monien mielestä ole? Luonnoksi voi helpostikin määrittää puiston tai oman kukkapenkinkin, mutta olohuonettaan en usko monen mieltävän luonnoksi tai osaksi sitä. Kuitenkin melkein kaikki siellä, kuten puu huonekaluissa tai kiviseinät, tulee luonnosta itsestään.

Ehkä maailmamme ongelmat luonnon ja sen kunnioituksen kanssa nykyään johtuvat osittain juuri siitä, että luonnon koetaan olevan jotain muuta kuin missä sitä itse elää. Sinne voi mennä retkelle, mutta ei se tule mukana kotiin. Jos luonnon tunnistaisi omaksi kodikseen tai oman kotinsa luonnoksi, ehkä sitä myös kohtelisi paremmin.

P.S. Mistäköhän on Porokatu saanut nimensä (;

1

2 

 3

 4

 5

 6

 7

 8

 9

 10

 11

Kahden kodin ihmisiä

Piti näin pitkän tauon jälkeen oikein tarkistaa, mihin olin kuvissani jäänyt. Tässä tulee vielä viimeinen setti kuvia Chilestä, huomenna aloitan taas täällä Rovaniemellä ottamieni kuvien julkaisemisen. Eilen meidät muun muassa yllätti porotokka korttelin päässä asunnostamme, joten kipaisinpa hakemaan kameran kotoa.

Muutto sujui hyvin ja itse tavaroiden kanto kolmanteen kerrokseen ilman hissiä paljon kuvittelemaani nopeammin. Jokunen päivä sitten saatiin viimeinenkin laatikko tyhjennettyä ja kellariin - nyt vain muutamat pienet tavarat vielä etsivät paikkojaan, mutta muuten näyttää jo ihan kodilta! Ihanaa vihdoinkin saada se oma sekä fyysinen että henkinen tila. Jo nyt pidän tästä paikasta hirveästi: asunto on täydellinen minulle ja O:lle, tarpeeksi lähellä kaikkea, ja silti koko kaupunki on Helsinkiin verrattuna ihanan rauhallinen ja vehreä. Tuntuu hyvältä olla täällä.

O sanoi joku aika sitten osuvasti, että onhan luonnollista, että Chileen lentäessä tuntuu kuin menisi kotiin päin, mutta kummallista, kun siltä tuntuu myös palatessa Suomeen. Mietin tuntevani samoin - me taidamme olla kahden kodin ihmisiä.

Nyt vaikka menisi yli itselleni asettaman maksimimäärän, täältä tulevat viimeiset kuvat Chilestä tällä erää! Jopa kolmessa esiinnyn minä itse, hohoo!