Käytännössä vain kävelimme O:n kanssa koko ajan, ja keskiviikkona laivaan päästyämme jalkojani särkikin todella pahasti, mutta se oli sen arvoista. Vanha Kaupunki oli erityisesti mieleeni. Käveleminen on mielestäni ehdottomasti paras tapa tutustua kaupunkiin, inhoan sellaisia turistiajeluja ja museomaratoneja. Mitä siitä saa irti, jos saa tietää, mitä hienoa joku teki jonain vuonna jossain paikassa? Mieluummin muistan mukavan kahvilan, jossa pysähdyimme tai puiston jossa söimme jäätelöä tai hauskan rakennuksen, josta oli pakko ottaa kuva. Kunhan sen kaiken kokee jonkun rakkaan kanssa, ei joukon tuntemattomia ihmisiä.
Vaikka kävimme me kahdessa museossakin: Vasa-museossa ja Tukholman Valokuvataiteen museossa. Siellä tutustuimme kolmeen näyttelyyn: Anna Clarénin "Close to home" muistutti minua omasta lapsuudestani, Henri Cartier-Bressonin "The Man, the Image and the World" oli yksinkertaisesti upea, ja Ruud van Empelin "Pictures don't lie", vaikka mielenkiintoinen olikin, muistutti minua, etten halua itse sekoittaa kuvamanipulointia valokuvaukseen.
Juuri nyt olen niin väsynyt, että taitaa olla pakko jättää enemmät selittelyt huomiselle - ja niitähän riittää - mutta jätän teidät muutaman lohduttavan kuvan pariin siksi aikaa! Uni vei voiton näiden jälkikäsittelyssäkin, joten loput tulevat huomenna perässä.
1
2
3
4
5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti