Nyt lisää Tukholmasta.
Se ei ollut sellainen paikka, joka olisi vienyt sydämeni, enkä tule tuntemaan mitään hinkua päästä sinne mahdollisimman pian uudestaan. Ei siis minun paikkani, mutta oikein mielenkiintoinen kokemus tutustua kuitenkin.
Valokuvataiteen museossa Henri Cartier-Bressonin (1908-2004) näyttely jätti minut sanattomaksi. (Suosittelen nimen googlettamista, jos se ei heti sano mitään!) Aivan uskomattomia kuvia. Eivätkä pelkät hienot kuvat tekisi hänestä erityistä, mutta se, että hän on onnistunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin monta kertaa on erityistä. Hän on siis kuvannut vallankumouksia, kansannousuja ja historian käännöskohtia eri puolilla maailmaa.
En tosiaankaan tiedä, mitä omasta kuvaamisestani tulisi, jos pitäisi opetella käyttämään sen ajan filmikameraa, kun nykyään on kenen tahansa niin helppo näpsäistä kuvia vaikka puhelimella. On oma taiteen lajinsa osata täysin käsipelillä ja ilman jälkimuokkauksen mahdollisuutta saada asetukset kohdalleen, ainakin näin aloittelevalle kuvaajalle. Kuvan laadun kehityksen tosin huomasi helposti, sillä isot vedokset hänen kuvistaan olivat jo aika epäteräviä paikoittain, ja keskikokoiset oikeastaan nautinnollisimpia silmälle juuri koon ja laadun suhteen ansiosta. Suosittelen lämpimästi kenelle vain hänen otoksiinsa tutustumista, sillä niistä osa on jopa pysäyttäviä. Olin kuullut nimen ennenkin, mutta nyt täytyy sanoa, että hänestä on tullut yksi valokuvauksen idoleistani.
No Tukholmasta ei olekaan enää sen enempää seliteltävää, mutta kuvia riittää vielä toinen satsi huomiselle. Jos Tukholma ei ollutkaan se oma paikkani, en malta pysyä housuissani kun mietin, että Chilen matkaani on enää kaksi viikkoa! Latinalaisen Amerikan lämmin ja värikäs kulttuuri sopi minulle niin hyvin, vaikka siellä oli paljon sellaistakin, josta en pidä. Tuntuu vain, että ne epämiellyttävyydet Chilessä ovat paljon siedettävämpiä ja enemmänkin tottumuskysymys kuin ne asiat, joista en pidä suomalaisessa kulttuurissa: siellä ollessani kaipaan Suomesta lähinnä kuumaa suihkuvettä, kulkukoirien puutetta katukuvasta, eristettyjä seiniä ja ikkunoita ja edes jotenkin liikennesääntöjä noudattavia autoilijoita. Mitä siellä taas rakastan Suomeen ja suomalaisiin verrattuna ovat muun muassa lämpimät ja välittömät ihmiset, musiikin rytmi, läheisyys ja huolettomuus - ei ole niin vakavaa tehdä virheitä tai olla vähän erilainen. Koulujärjestelmä siellä ottaa kyllä niin päähän, mutta siitä kiehun joskus myöhemmin.
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti