Olenkin sosiaalinen!

Minulla on ollut muutama todella ihana päivä viime aikoina - sellaisia päiviä, jolloin kaikki tuntuu menevän juuri niin kuin on tarkoitettu. Ensin viime lauantaina oli ainejärjestöni vuosijuhlat, joiden teemana oli 1920-luku. Olin ylpeä itsestäni, koska paikalla oli paljon vieraita ihmisiä joihin moniin tutustuin illan aikana, ja koska yleensä olen oikeasti todella ujo, enkä oikein osaa olla uusien ihmisten kanssa. Ja tietysti oli upeaa saada pukeutua 20-luvun naiseksi. Juhlissa oli myös oikea valokuvaaja ja paikka jossa ottaa ryhmäkuvia, joita ehkä laitan niitä tännekin kun ne julkaistaan. Myös jatkot olivat yksinkertaisesti mahtavat, sillä tanssin sekopäisesti kaksi tuntia putkeen sekä vanhojen että uusien ystävien kanssa.

Eilen sitten osallistuin opiskelijoiden laskiaistapahtumaan pelaamalla lumijalkapalloa ainejärjestöni joukkueessa. En ollut ennen pelannut sitä, ja muutamalla sanalla tiivistäisin kokemukseni näin: hullun hauskaa, ihmisiä yhdistävää, kaoottista ja rankkaa kuin mikä! Juuri nyt jokaista lihastani särkee, mutta olen jotenkin aina tykännyt tästä tunteesta, koska silloin tietää oikeasti tehneensä jotain. Jalkani ovat myös mustelmilla pelin kaoottisuuden ansiosta, ja monien muiden jalat ovat varmasti mustelmilla omien epämääräisten potkujeni takia. Mutta jestas se oli hauskaa! Ja taas olen ylpeä, että koska paikalla ei ollut melkein ketään tuttua, minun oli pakko tutustua uusiin tai ennalta vain puolituttuihin ihmisiin. Alunperin minun oli tarkoitus vain valokuvata tapahtumaa, mutta olen todella iloinen, että minut rekrytoitiin tiimiimme.

Sitten en voi enää edes kuvailla, kuinka outoa ja hämmentävää oli laskiaisten jatkoilla, kun paikalle ei taaskaan ilmestynyt yhtään tuttua! Totaalisesti ylitin itseni, kun menin juttelemaan eräälle pojalle, jonka kanssa olin aikaisemmin vaihtanut nimiä. Sanoin, että hän näyttää mukavalta kaverilta, ja kun en tunne ketään täältä, niin liittyisin mielelläni hänen seuraansa jos se vain sopii. Sitten juttelimme koko illan, ja hän olikin todella mukava, ja toivottavasti voin viettää enemmänkin aikaa siinä seurassa tulevaisuudessa.

Kun O tuli hakemaan minua, tajusimme taivaan olevan pilvetön ensimmäistä kertaa viikkoihin. Siispä päätimme käydä katsomassa, josko taivaalla näkyisi revontulia, ja niitähän näkyi! Minulla ei  ollut kameraa mukana, eivätkä revontulet olleet kovin voimakkaita, mutta oli silti uskomattoman hienoa olla tähtitaivaan, todella kirkkaan kuun ja revontulien alla rakastamani miehen kanssa.

Näissä kuvissa näkyy viime viikkojen aivan liian pitkään jatkunut sää: pilvistä ja harmaata.

1

 2

 3

 4

 5

 6

 7

 8

 9

 10

 11